sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Projektisuunnitelma v1

1 Johdanto

Tässä projektisuunnitelmassa käymme läpi projektin aiheen ja tavoitteet, tehtävät, vastuunjaon ja ajankäyttösuunnitelman. Projektisuunnitelman avulla pyrimme varmistamaan, että ryhmän jäsenet pysyvät kaikki kärryillä projektin etenemisestä, ja myös kurssihenkilökunta saa jonkinlaista käsitystä projektimme toivotusta etenemisestä.

Ryhmämme jäseniä ovat [Markus Murhu, Ville Ollikainen, Benjamin Engerg, Juho Kyrölä, Emil Kreutzman] (TIK), sekä Niko Väisänen (TFM). Ryhmämme on varsin tietotekniikkapainotteinen, mutta projektiaihe vaatii paljon tietoteknistä osaamista, joten ongelmia ei siinä suhteessa pitäisi syntyä.

2 Ongelman esittely ja tavoitteet

Projektimme aiheena on tutkia, miten näkyvän valon avulla voisi kommunikoida älypuhelimia apuna käyttäen. Meidän pitäisi myös miettiä millaisia oikean elämän käyttötarkoituksia kyseiselle kommunikaatiomenetelmälle löytyisi.

Projektiaiheen meille tarjosi Tuomas Aura tietotekniikan laitokselta. Hän oli parin kollegansa kanssa jo tehnyt jonkinlaista pohjatyötä, mm. mobiiliapplikaation, joka lähetti MORSE-koodia kameran ruutua valaisten ja pimentäen. Meidän tehtävänämme olisi jalostaa ideaa eteenpäin jotakuinkin seuraavanlaiseksi:
  • Lähettäjän päässä kirjoitetaan kännykän näppäimistöä käyttäen haluttu viesti
  • Viesti enkoodataan jotakin koodekkia käyttäen niin, että sen voi lähettää kännykän kameran salaman avulla
  • Viesti lähetetään em. tavalla
  • Vastaanottajan päässä kuvataan lähettäjän suuntaan ja tulkitaan kuvasta valonlähteet, ja niistä filtteröidään oikeasti viestin lähettäjä
  • Lähetetty viesti dekoodataan tekstiksi vastaanottajan ruudulle

Alkuarvioidemme mukaan olisi varsin helposti mahdollista saada aikaiseksi vähintäänkin yksinkertaisessa testiympäristössä toimiva applikaatio (kaksi kännykkää vastakkain metrin etäisyydellä tms), mutta tavoitteemme olisi lisäksi saada se toimimaan vaikeammissakin ympäristöissä, esim. lähettäjän tai vastaanottajan liikkuessa, sekä ei-optimaalisissa valaistusolosuhteissa.

Lisäksi mietimme (vaikka tuskin toteutamme) muita käyttötarkoituksia, kuten käänteistä broadcast-mallia, jossa esim. konsertissa ihmiset voisivat lähettää jonkinlaiselle superkameralle, joka dekoodaa yleisön kännykällä lähettämiä viestejä isolle screenille kaikkien nähtäväksi.

3 Projektiin liittyvät tehtävät


Projektiin liittyy monia tehtäviä, joita pystyy tekemään rinnakkain. Projekti alkaa lähetysapplikaation tekemisellä ja videon dekoodauksella käyttäen perinteistä tietokonetta. Viestin videolta dekoodausta tehdään aluksi tietokoneella, jotta kehitystyö olisi nopeampaa. Kun koneella dekoodaus onnistuu, on tavoitteena saada lähetysapplikaatiota käyttävän älypuhelimen viestejä luettua vastaanottavalla puhelimella samaa algoritmia käyttäen. Lopullinen tuote olisi applikaatio, jossa sekä lähetys että vastaanottaminen toimisivat samanaikaisesti, ja puhelimien välinen kommunikaatio olisi aidosti kaksisuuntaista.

Testaamista tehdään todennäköisesti pääasiassa manuaalisesti - ainakaan puhelinapplikaation tapauksessa mitään kummempia testcaseja tuskin tehdään.

4 Vastuualueet ja työnjako

Projektin vastuualueet jakautuvat karkeasti kahteen pakettiin: videon dekoodausalgoritmin kehittämiseen ja Android-applikaation devaamiseen. Lisäksi on muutamien kurssin vaatimien artefaktien (projektisuunnitelmat, blogi, etc.) tekeminen. Työnjako on toteutettu jotakuinkin seuraavalla tavalla:

Markus:
  • Android
  • Kurssin vaatima materiaali
Ville:
  • Algoritmit
Benjamin:
  • Android-ohjelmoinnin valvoja
Niko:
  • Algoritmit
Juho:
  • Android
Emil:
  • Android

5 Aikataulutus


TOIMINTA
VIIKOT














38
39
40
41
42
43
44
45
46
47
48
49
50
51
Blogi














Ideointi














Lähetys














Vastaanotto














Algoritmit














Sovelluksen kehitys














Grande finale














Raportointi














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti